33.osa - Jouluvalmisteluja

15.12.1978

Lily pakkasi ylimääräiset pergamenttirullat laukkuunsa, kietoi rohkelikon kaulahuivin tiukasti kaulansa ympärille ja käveli kevyin askelin ulos Lontoon Virallisesta Kirjastosta. Astuessaan keskelle pehmoisina putoilevien lumihiutaleiden myrskyä tyttö tunsi olonsa paremmaksi kuin aikoihin. Jouluun oli aikaa enää kymmenen päivää, jouluvalmistelut olivat jo hyvällä mallilla ja Lily oli juuri päättänyt tärkeän tapaamisen Joyce Kurmastus-nimisen vakoojanaisen kanssa varsin laadukkain tuloksin. Hänellä oli taas lisää kuolonsyöjämateriaalia vietäväksi Dumbledoren ja muiden hoteisiin.

Liitäessään vaivattomasti yli narisevan pakkaslumen kohti Vuotavaa Noidankattilaa Lily ei voinut olla miettimättä, miten paljosta hän oikein olikaan velkaa Alessandrolle. Alunperin vastenmieliseltä vaikuttava nuori vakooja muutamassa viikossa onnistunut saamaan aikaan toimivan vakoojajärjestelmän, joka toimi Mikaja Thorntonin selän takana ja kokosi tietoja Voldemortin toimista Dumbledorelle. Vaikka Lily mielellään väittikin muuta, oli hänen pakko myöntää, ettei hän olisi koskaan saanut mitään senkaltaista aikaan yksinään - jo pelkästään siitä syystä, ettei hän tiennyt, kuinka rikkoa VVV:n vala jäämättä kiinni. Alessandro oli kuitenkin kaikesta päätellen keksinyt jonkinlaisen keinon, olihan mies lyhyessä ajassa saanut yksitoista vakoojaa särkemään valansa. Mikaja olisi tukehtunut kiukkuunsa, jos olisi tiennyt.

Lily karisti työasiat mielestään ja kiirehti askeleitaan nähdessään Siriuksen seisovan odottamassa Vuotavan Noidankattilan edessä. Poika näpläsi kaulaliinansa hapsuja levottoman näköisenä. Lily keskittyi heiluttamaan tälle kättään ja otti viimeiset askeleet sellaisella voimalla, että liukastui ja käytännöllisesti katsoen lennähti Siriuksen kaulaan.

“Ohhoh, Lily-kukkanen”, Sirius hymyili auttaessaan tyttöä vakauttamaan tasapainonsa. “Ettet vain olisi päättänyt vaihtaa miestä?”

Lily vastasi hymyyn. “Olit kyllä paikalla oikeaan aikaan, mutta toisaalta on pakko sanoa, että sopiva puhelinpylväskin olisi riittänyt sinun korvaamiseesi, joten - “

“Särjet sydämeni!” valitti Sirius.

“Hillitsehän nyt itsesi ja keskity. Joululahjaostokset eivät ole mikään leikin asia.”

Sirius virnisti leveästi. Lämmitti sydäntä nähdä poika pitkästä aikaa niin hyvällä tuulella, Lily totesi ja painoi mieleensä, että muistaisi naurattaa Siriusta mahdollisimman paljon heidän joululahjakierroksensa aikana. Merlin sen tiesi, että pojalla oli ollut suorastaan naurettavan vähän aihetta iloon sen jälkeen, kun Arianna oli viety syömishäiriölaitokseen. Arianna ei ollut ottanut Siriukseen mitään yhteyttä, eikä kukaan osannut sanoa, oliko tyttö tulossa jouluksi kotiin vai ei.

“Eikö Remuksenkin ollut tarkoitus tulla mukaan?” Lily vaihtoi puheenaihetta heidän ottaessaan suunnan kohti Hienoja Huispausvarusteita, mistä hän aikoi etsiä jotakin joululahjaksi kelpaavaa Jamesia varten. Ainoa asia, jota hän joulussa vihasi oli juuri lahjojen etsiminen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hän voisi antaa Jamesille.

Sirius näytti huvittuneelta. “Piti, luulisin, mutta hän ajautui ikään kuin sivupoluille. Karvaturreraukka on ollut ihan hämillään siitä lähtien, kun se itävaltalainen kammotus muutti Cinnamonin luokse. Ilmeisesti Kuutamo kokee kiristävänsä jollakin tapaa Cinin ja neiti Schmittin välejä, kun hän kerran on pysytellyt niin tiukasti poissa heidän asunnoltaan”, Sirius lisäsi virnistellen avoimen vahingoniloisesti. Lily iski ystäväänsä kyynärpäällään kylkeen ja pujahti tämän käsivarren alta painamaan Hienojen Huispausvarusteiden ovenkahvan alas. Hän astui kiitollisena pois lumisateesta kaupan lämpöön.

Huispausvälinekauppa oli joulun alla tavallista vilkkaampi. Lily, joka oli tottunut näkemään kaupan ainoastaan autiona ja puolikuolleena joutui katselemaan pitkään ympärilleen, kunnes hänen silmänsä viimein erottivat Peterin hahmon katonrajasta, missä poika kiipeili uhkarohkean näköisesti etsimässä huispauspalloja asiakkailleen. Peterillä oli yllään joulunpunainen kaapu ja punainen tupsulakki oli valahtanut lähestulkoon hänen silmilleen asti.

“Viisi sirppiä vetoa, että hän putoaa muutaman minuutin kuluessa”, Lily kuuli Siriuksen sanovan selkänsä takaa. Hän kiepsahti ympäri kädet lanteilla valmiina aloittamaan jälleen yhden saarnoistaan, kun hän jo tajusikin, ettei Sirius puhunutkaan hänelle, vaan luudanvarsia esittelevän hyllyn edessä seisovalle toimittaja Lucy Wright-X:lle, joka oli ilmeisesti päättänyt ottaa joulun vastaan tavallistakin lyhyemmän hameen kera.

Lucy ravisti päätään veikeä hymy punatuilla huulillaan. “Ei tule kauppoja, Sirius. En koskaan lyö vetoa, jos en ole ehdottoman varma lopputuloksesta”, nainen pahoitteli ja kohensi laukkunsa asentoa olkapäällään.

Sirius huokaisi. “Aina kannattaa yrittää. Mitä Hänen Toimittajuutensa tekee täällä tänä varsin ihastuttavana iltapäivänä?”

“Se, että olen pyytänyt sinulta apua ei tarkoita sitä, että voisit irvailla minulle miten sattuu”, Lucy tiuskaisi vastaukseksi.

“Päinvastoin, muru. Sen jälkeen kun tulin HAKATUKSI sinun pikku lapsikultasi vuoksi olen mielestäni ansainnut kaikki oikeudet pahoinpidellä sinua sanallisesti. Luulisi, että toimittaja keksisi kunnollisen vastahyökkäyksen sen sijaan, että tyytyy alemman tason loukkauksiin, joista ei ole kuitenkaan mitään hyötyä.”

Lucy räpäytti ruskeita nappisilmiään. “Voisitko mitenkään puhua yhtään hitaammin? Korvani eivät pysy perässä.”

“Sääli”, Sirius totesi hilpeästi. “Joko haluaisit kertoa, mitä teet täällä, vai pitääkö minun jatkaa sinun sanallista murskaamistasi?”

Lily pidätteli nauruaan nähdessään, kuinka ilme venähti Lucyn oravamaisilla kasvoilla. Lyhyen hetken verran nainen näytti siltä, että olisi voinut paeta paikalta ja jättää Siriuksen seisomaan yksin kysymyksiensä kanssa. Hän oli kuitenkin selvästi aivan liian ylpeä tehdäkseen mitään sellaista, niinpä hän ainoastaan oikaisi itsensä koko säälittävään pituuteensa ja nosti leukaansa itsepäisesti.

“Minä teen täällä juttua”, nainen sanoi.

“Päivän Profeetan vai Regulus Blackin nimeen?” Sirius painosti edelleen.

Sanoilla oli hätkähdyttävä vaikutus. Lucy kalpeni kuin joku olisi pyyhkinyt yltiötehokkaalla mopilla kaiken värin pois hänen kasvoiltaan. Hänen räikeästi lakatut kyntensä kulkeutuivat kirjoitusvälinelaukulle ja napsauttivat sen kiinni.

“Mikä hätänä?” Sirius kysyi silkkisesti. “Jotakin salattavaa?”

“Toisin kuin sinä ehkä kuvittelet, Sirius Black, minä en erityisen mielelläni puhu julkisesti siitä tosiasiasta, että minua kiristetään!” Lucy sihisi kuin hyökkäykseen valmistautuva käärme. Seuraavassa hetkessä hän jo toteuttikin hyökkäyksensä. Hän tarttui kaksin käsin Siriuksen paidan olkasaumoihin ja riuhtaisi rajusti niin, että varautumaton poika lähes kaatui hänen päälleen. Lucy kuitenkin esti sen ja tönäisi saman tien Siriusta taaksepäin saaden tämän horjahtamaan jonkun viattoman ohikulkijan päälle.

“Pidä huoli ystävästäsi, hän ei näytä pysyvän pystyssä omin avuin”, Lucy tokaisi kyllästyneesti. Lily ei ennättänyt vastaamaan, ennen kuin nainen oli jo horjunut ulos ovesta epäterveellisen korkeilla korkokengillään.

“Et viitsisi auttaa?” Sirius ähkäisi siinä samassa kiinnittäen Lilyn huomion takaisin itseensä. Lily huokaisi ja ojensi kätensä pojalle, joka makasi lattialla yhtenä sekasotkuna pitkäsäärisen blondin kanssa. Sirius näytti lähinnä helpottuneelta päästessään takaisin omien jalkojensa varaan, kun taas hänen uhrinaan toimineen vaaleatukkaisen mallitytön ripset räpsyivät pettyneesti.

“Anteeksi, että kaadoin sinut”, Sirius sanoi huolekkaasti pyyhkäisten näkymättömän tomuhiukkasen syrjään tytön paidan olkapäältä. Lily kiristeli hampaitaan. Hän oli kuvitellut Siriuksen päässeen eroon naistenmiehentaipumuksistaan, mutta oli ilmeisesti ollut pahimmanlaatuisesti väärässä.

“Sirius, meidän pitäisi mennä etsimään niitä joululahjoja”, Lily muistutti, mutta turhaan. Sirius oli täysin uppoutunut blondin prinsessan sinisiin kauriinsilmiin.

Lily risti ärtyneenä käsivartensa puuskaan rinnalleen. Miten maailma oikein saattoikaan olla täynnä hyvännäköisiä mallityttöjä, jotka kuin ihmeen kaupalla onnistuivat kompastumaan Siriukseen? Ja vielä pahimmalla mahdollisella hetkellä? Sillä hetkellä Lily toivoi yli kaiken, että Arianna olisi ollut paikalla pitämässä poikaystävänsä kurissa... jos tytöllä oli ylipäätänsä enää mielenkiintoa tehdä niin.

“Odota ihan vähän, minä olen nyt vähän kiireinen”, Sirius komensi ja keskittyi taas törmäyskurssilaiseensa. “Mikähän mahtaa olla neidin nimi?”

Mallityttö kihersi kuin Admiren kymmenen senttiä pidempi kopio. “Angel.”

“Viehättävä nimi”, Sirius sanoi hymyillen kuuluisaa vinoa hymyään. “Olen Sirius Black.”

Lily ryki merkitsevästi.

“Ja kuka tässä on?” Angel kysyi, kuten Lily oli toivonutkin. Tytön kulmat kurtistuivat. “Vaimosi?”

“Merlinin nimeen, ei!” parkaisi Sirius. Lily otti kasvoilleen loukkaantuneen ilmeen. “Hän on veljeni - anteeksi, ystäväni - vaimo. Minä olen sinkku. Tai olisin, jos - äh, antaa sen olla. Ei minua kuitenkaan kiinnosta iskeä sinua!”

Lause oli karannut Siriuksen suusta, ennen kuin poika edes kunnolla ehti tajuamaan, mitä oli sanonut. Angelilta paljastus ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta. Tyttö katsoi Siriusta kuin joku olisi juuri liimannut ison, lemuavan lohikäärmepihvin pojan kasvojen tilalle.

“Sinä et MITÄ?”

“En halua iskeä sinua”, Sirius vastasi huomattavasti aiempaa rauhallisemmin. Poika perääntyi askeleen verran taaksepäin kuin olisi itsekin ihmetellyt, mitä oikein oli tekemässä. Hänen hämmästyksensä ei kuitenkaan vetänyt millään tavoin vertoja Lilyn ihmetykselle.

Mallitytön huulet vapisivat. “Miksi et?”

“Koska minulla ei ole juuri nyt aikaa aloittaa minkäänlaista viha-rakkaus-suhdetta yhdenkään blondin kanssa”, Sirius vastasi rauhallisesti. “Ja koska en jaksa naisia, jotka myyvät itseään lehdessä.”

“MITÄ?”

Jos Angel aiemmin oli ollut järkyttynyt, nyt hän suorastaan vapisi raivosta. Hänen vaaleanpunaiset huulensa raottuivat kuin hän olisi aikonut syöksyä Siriuksen kaulaan vampyyrin ottein ja surmata hänet siihen paikkaan. Siriuksen onneksi Angel kuitenkin katsoi paremmaksi syöksyä ulos ovesta niin lujaa, että tytön langanlaihat nilkat olivat vääntyä ympäri tämän kengissä.

Sirius jäi tuijottamaan Angelin perään suu auki. “Mitä minä nyt sanoin väärin?”
“Oletko sinä täysin hullu?” älähti Lily. “Ei tytölle voi sanoa, että hän myy itseään!”

“Miksi ei? Sitähän mallit tekevät!”

Lily nauroi pystymättä uskomaan korviaan. “Joo, mutta eivät ehkä SIINÄ mielessä.”

“Ja ne sanovat, että minulla on likainen mielikuvitus”, jupisi Sirius.

Tuntia myöhemmin Lily ja Sirius harhailivat takaisin kotia kohti yhtä tyhjin käsin kuin olivat ostoksille lähteneetkin. Lily ei ollut löytänyt mitään Jamesille sopivaa lahjaa, kun taas Lucy Wright-X:n kohtaaminen oli saanut Siriuksen niin mietteliääseen olotilaan, ettei pojalta liiennyt ajatustakaan millekään muulle kuin sille, mitä Lucy oli sillä kertaa ollut tekemässä. Oliko Regulus taas kiristänyt naisen kirjoittamaan valheita Päivän Profeettaan? Eniten Siriusta ärsytti se, ettei hän tiennyt. Hän olisi marssinut suoraa päätä Kalmanhanaukiolle kysymään asiaa, ellei olisi ollut niin haluton toistamaan edelliskertaista kohtausta Kalkaroksen kanssa. Se ei ollut todellakaan ollut hänen ylpeimpiä hetkiään, hän mietti.

“Kamala päivä tänään”, Siriuksen vierellä kävelevä Peter ynähti kesken hiljaisuuden. “Joku vanha huuhkaja hyökkäsi minun kimppuuni kesken koristeidenripustelun ja oli tappaa minut kuullessaan, että emme myy lasten luudanvarsia oranssinvärisinä. Jos en olisi tiennyt paremmin, olisin saattanut luulla sitä naista Frank Longbottomin äidiksi.”
“Matohäntä, jokainen ilkeä vanha nainen ei ole sukua Frank Longbottomille”, Sirius opasti hajamielisesti. “Ja ainahan sinä olisit voinut vaientaa hänet.”

Peter näytti kauhistuneelta. “Minullakin on ikärajani, mitä naisiin tulee!”

“Sitten on hyvä, etten minä puhunut mitään suutelemisesta”, tokaisi Sirius. “Missä sinun ajatuksesi oikein harhailevat?”

“Äidissä”, paljasti Peter.

“Inhottavaa!”

“Varmasti, jos sen ajattelee yhtä kieroutuneesti kuin sinä”, äyskähti Peter.

Sirius avasi suunsa vastustellakseen, mutta Lily viittasi poikaa vaikenemaan. Peter näytti tarpeeksi masentuneelta ilmankin, että Sirius vielä sekaantui asiaan kaksimielisten huomautustensa kera. Vastentahtoisesti poika vaikeni ja he jatkoivat matkaa hiljaisina.

Lily toivoi, että olisi uskaltanut kysyä, mikä Peteriä vaivasi. Hän arvasi jo asian liittyvän jollakin tavalla pojan isään; poika oli ollut edellisenä iltana tapaamassa vanhempiaan kotonaan ja oli sen jälkeen käyttäytynyt tavallista hajamielisemmin. Jos Lilyn olisi pitänyt veikata, hän olisi sanonut Peterin isän tekevän edelleen työtä Peterin käännyttämiseksi, niin vastenmieliseltä kuin se tuntuikin. Oli mahdotonta olla ihailematta Peterin rohkeutta, kun poika kaiken jälkeenkin jaksoi pitää kiinni omasta kannastaan.

“Hei!” Sirius pysähtyi niin äkkinäisesti, että Peter kumahti kipeästi päin hänen selkäänsä.

“Anturajalka, VAROITA etukäteen!”
“Minä en ole mikään hemmetin jarruvalo!”

Lily läimäytti kumpaakin poikaa terävästi takaraivoon. “Suu kiinni, molemmat! Sirius, mitä sinä olit sanomassa?”
“En voi puhua, jos minulla on suu kiinni.”

“Sirius, tuollaiset näsäviisaudet olivat varmasti oikein hauskoja joskus ensimmäisellä luokalla, mutta sinä olet nykyään kahdeksantoista ja voisit käyttäytyä sen mukaisesti”, Lily ehdotti säälivästi. Sirius loi häneen murhaavan katseen.

“Jos et olisi parhaan ystäväni vaimo, saattaisin harkita niskojesi murtamista.”

Lilyn hymy leveni entisestään. “Onhan Jamesista sitten edes jotakin hyötyä! Voisitko nyt vain kertoa?”

“Anturajalka taisi tarkoittaa TUOTA - “ Peter nyökäytti painokkaasti Iskunkiertokujan ja Viistokujan kulmauksen suuntaan, missä varsin tutunnäköinen vaaleatukkainen tyttö riiteli railakkaasti itseään huomattavasti pidemmän miehen kanssa. Lilyn leuka loksahti, kun hän tunnisti kaksikon. Alessandro ja Cinnamon.

“Ei voi olla totta!” parkaisi Lily. “Mistä he nyt väittelevät?”

“Viha-rakkaussuhteiden historiasta”, Sirius ehdotti omahyväisesti virnistäen. “Haluatko mennä keskeyttämään?”

Lily harkitsi asiaa, mutta pudisti sitten päätään. “Ei Alessandrolla sentään tuhkarokkoa ole. Antaa heidän tapella.”

“Sitä paitsi tuo näyttää minusta melkoisen potentiaaliselta suutelutilanteelta ja sellaisen keskeyttäminen olisi sama asia kuin jos päästäisi ilmat pihalle ilmapallosta”, Peter arvosteli katse kiinnittyneenä Alessandroon, jonka käsi oli puristunut tiukasti Cinnamonin ranteen ympärille.

He kävelivät kaksikon ohitse teeskennellen, etteivät olleet huomanneet tilanteessa mitään erikoista. Siitä huolimatta Lily tunsi raskaan painon sydämessään. Mikä oli saanut ilmiriidan syttymään Alessandron ja Cinnamonin välille, kun kaikki vaikutti olleen hyvin niin pitkään?